TÄLTÄ SIVULTA LÖYDÄT:
Märät minkinpennut
Imetysanemia
Minkin verinen keuhkotulehdus
Kirppujen torjunta
Influenssa minkillä
Märät minkinpennut
Märät minkinpennut ei ole diagnoosi vaan oire! 
Märät minkinpennut on jokavuotinen vitsaus minkintuotannossa. Tautia on tutkittu paljon, etenkin Tanskassa, ja sen taustalla epäillään olevan astrovirus. Myös rehustuksella, talviajan ja imetysajan rehun koostumuksella ja hoidolla on suuri merkitys.
Märät minkinpennut on tauti jolla on monia taustatekijöitä. Sitä esiintyy yleisimmin 1–35 vuorokauden ikäisillä minkinpennuilla. Eläimiin iskee sekundääri-infektio, joka voi olla minkä tahansa ympäristössä olevan bakteerin aiheuttama. Kun märkiä minkinpentuja hoidetaan, se mikä tosiasiassa hoidetaan, on sekundäärinen bakteeritulehdus. Eli hoito on oireenmukaista, varsinaista virustautia ei voida parantaa.
On tärkeää että hoitotoimenpiteet tehdään mahdollisimman pian, koska muuten pentumenetykset voivat olla todella suuria!
Tanskassa märkäpentusyndrooma jaetaan kolmeen ryhmään:
0–16 vuorokauden ikäiset pennut
– pennut kuivia ja likaisia
– pennut eivät tasakokoisia
– yleensä nuorten naaraiden ongelma
– taustalla voi olla maidottomuus, kohtu- tai utaretulehdus
– toinen taustatekijä on ruokinta: naaras liian lihava (penikointiongelmat) tai rehustus puutteellista viimeisen 20 tiineysvuorokauden aikana (maidonpuute penikoinnin jälkeen)
– huono pesärakenne
– löytyy yleensä tasaisesti koko tilan alueelta
– Hoito: jos naaras ei syö, taustalla on todennäköisesti joko utaretulehdus tai kohtutulehdus, jonka vuoksi naarailla ei ole tarpeeksi maitoa. Tällöin naaras hoidetaan antibiootilla ja osa tai kaikki pennut siirretään toiselle naaraalle. Mikäli naaras syö, sillä todennäköisesti ei ole tulehdusta, mutta maitoa ei kuitenkaan erity. Siirrä pennut toiselle naaraalle.
16–28 vuorokauden ikäiset pennut 
– perinteisiä märkiä, rasvaisia, kuumia pentuja
– yleensä koko pentue sairastaa
– pentujen peräaukko punertava ja keltainen, vaahtoava ripuli
– usein nähdään naarailla ripulia 1–3 vrk ennen pentujen oireiden ilmaantumista
– naaraat stressaantuneita ja rauhattomia
– sairastuneita pentueita on ”klimpeissä”, tilalla myös alueita jossa ei ole oireilevia
– uusia tapauksia tulee päivittäin
– antibioottiresistenssi on tavanomaista
– taustalla saattaa olla huono hygienia pesässä ja häkissä, pennuilla liian kuuma tai liian kylmä tai liian voimakas rehustus.
– Muista että tauti leviää pesästä toiseen käsittelyn kautta, esim. pentujen laskennassa!
– Hoito: Kutsu eläinlääkäri paikalle. Vie pentuja (3–7 kpl) tutkittavaksi. Huolehdi siitä että tilalla on riittävästi henkilökuntaa, lääkitys on resursseja vievää! Uusia tapauksia tulee joka päivä, joten aamulla pesät tarkistetaan ja sairaat lääkitään ensi töinä. Kuivita pesä uudestaan ja lisää 2/3 olkea ja 1/3 lastua sekä 1 rkl perunajauhoja pesän kuivana pitämiseen.
28–42 vuorokauden ikäiset pennut
– vieroitusripuli
– uloste löysää, kellertävää, mahdollisesti veristä tai valkoista
– Hoito: hoidetaan antibiootilla
Ennaltaehkäisy:
– Huomio rehustukseen: huolehdi siitä naaraan kuntoluokka pysyy sopivana siitoseläinvalinnasta asti.
– Säästä vanhat naaraat ensi vuoteen, vaikka niillä olikin märkiä pentuja! Mikäli vanhoja naaraita karsitaan, nuorien naaraiden osuus on ensi siitoskaudella entistä suurempi, ja ongelmia on todennäköisesti entistä enemmän. Märkiä minkinpentuja on enemmän nuorilla naarailla!
– Pesä: hyvälaatuinen kuivike pesään, paksu kerros olkea pesän päälle
– Aseta emot penikoimaan joka toiseen pesään (vähentää stressiä ja parantaa pentutulosta)
– Vältä sisäsiittoisuutta.
Jatkossa suositaan pistettävää antibioottia
Jos tilalla on vain muutamia pentueita joissa esiintyy märkäpentuongelmaa, niitä on perinteisesti hoidettu tiputtamalla pennuille utaretuubeista muutamia tippoja antibioottivalmistetta suoraan suuhun. Tästä ollaan nyt luopumassa. On todettu että minkin nopeasta ruoansulatuksesta johtuen lääkkeen teho kestää vain n. 5 tuntia. Suurimman osan vuorokaudesta pennut ovat siis ilman antibiootin tehon suojaa. Tästä johtuen ollaan siirtymässä käyttämään injektiovalmistetta myös pennuille.
Pennuille annetaan antibioottia injektion avulla. Valmiste voi esim. olla amoksisilliiniä tai amoksisilliini-klavulaanihappovalmiste. Pistos annetaan niskaan ihon alle 0,1 ml per pentu. Kerta-annoksen pitäisi riittää, mutta pistos voidaan uusia tarvittaessa. Usein myös naaras käsitellään ensimmäisen hoitokerran yhteydessä.
Mikäli ongelma on laajasti levinneenä tilalla, rehuantibiootti voi olla indikoitu. Hoidon pituus on 4–5 vuorokautta.
On tärkeä suorittaa antibioottiresistenssimääritys tehokkaan hoidon varmistamiseksi ja koska resistenssin riski on suuri. Näyte on otettava ennen hoidon aloittamista. Hoito on kuitenkin aloitettava ennen kuin määrityksen tulokset ovat saatavilla, muuten kuolleisuus voi nousta mittavaksi.
IMETYSANEMIA
Minkin imetysanemia on minkintuottajille suuri harmi. Liiallisen ja liian niukan ruokinnan välinen tasapainottelu on hiuksenhieno. Jos antaa liian vähän rehua/energiaa riskinä on imetysanemia, jos antaa liian paljon riskinä on märät minkinpennut.
Yleensä imetysanemiaa esiintyy imetyksen loppuvaiheessa, kun tuotettu maitomäärä on suuri. Edistäviä tekijöitä ovat isot pentueet sekä helle.
Emon suuri maidontuotanto vaatii plajon energiaa ja nestettä, ja jos naaras ei syö tai juo tarpeeksi tuloksena on negatiivinen energiatasapaino, joka taas puolestaan heikentää emon ruokahalua entisestään. Emon ruumiinpaino laskee, nestehukka pahenee jaa johtaa lopulta maksa- ja munuaisvaurioihin.
Hoitona on fysiologisen suolaliuoksen anto injektiona tai elektrolyyttiliuoksen anto juottojärjestelmän kautta tai erillisessä vesikupissa. Mikäli mahdollista pennut voidaan erottaa ennenaikaisesti, ei kuitenkaan mielellään ennen 42 vrk:n ikää. Kun emolla on jo oireita, hoito tulee yleensä jo myöhässä. Ennaltaehkäisevänä hoitona voidaan antaa elektrolyyttiliuosta jo ennen kuin oireita ilmaantuu.
Voit itse sekoittaa elektrolyyttiliuoksen. Seuraavan ohjeen olen saanut turkiseläinkasvattajilta kentällä:
- 1,5 kg sokeria
- 0,1–0,3 kg merisuolaa, riippuen siitä miten paljon rehuun lisätään suolaa. Aloita suolan lisääminen vähitellen.
- 1 rkl ruokasoodaa
Tämä sekoitetaan veteen, ja annetaan juoton kautta. Tarkista ettei juotto tahmaa umpeen!
Annos on laskettu 1000 naaraalle, ja annetaan kerran vuorokaudessa. Voit tietenkin laskea kulutuksen pienemmälle määrälle naaraita, ja tarpeen mukaan tarjota liuosta erillisistä kupeista jotka laitetaan häkkeihin. Näkyvä vedenpinta houkuttelee eläimiä juomaan.
MINKIN VERINEN KEUHKOTULEHDUS
Minkin verisen keuhkotulehduksen aiheuttajana on Pseudomonas aeruginosa –bakteeri. Se aiheuttaa minkille akuutin, fataalisen verisen keuhkotulehduksen, jossa kuolleisuus on 30 %, joskus jopa 50–80 %.
Yleensä tautia esiintyy myöhään kesällä tai syksyllä. Tällöin eläintiheys on korkeimmillaan. Myös kostea ja tuulinen sää altistaa. Tauti leviää tilalla nopeasti. Yleensä eläimet löytyvät vain kuolleena, mutta joskus voidaan nähdä työläs, nopea ja pinnallinen hengitys ja veristä eritettä suusta ja sieraimista. Tauti voi tarttua mihin eläimeen hyvänsä; se ei kulje iän, värin, sukupuolen tms. mukana. Luonnollisesti plasmasytoosia sairastavat eläimet ovat herkempiä kuin terveet.
Bakteeria esiintyy yleisesti maaperässä ja vedessä. Se leviää aerosolina, saastuneen juottojärjestelmän kautta tai välineiden mukana. Joskus tauti leviää tilalla häkkiriviä pitkin, joskus se hyppelee satunnaisesti.
Ruumiinavauksessa minkillä voidaan todeta nekrotisoiva, verinen keuhkotulehdus, verentäytteiset keuhkot sekä veristä vaahtoa ylähengitysteissä. Imusolmukkeet ovat suurentuneet ja eläimellä on yleinen verenmyrkytys. Histologisesti todetaan nekroosia, valkoisia verisoluja, kudosnesteturvotusta ja bakteereja.
Ennaltaehkäisynä on rokotus. Kolmoisrokotteessa on pseudomonas-komponentti. (Vuonna 2006 osa minkkitiloista jäi ilman kolmoisrokotetta. Ne saivat tilalle kaksoisrokotetta, josta puuttuu pseudomonas-komponentti. Toistaiseksi taudinpurkauksia minun tietääkseni ei ole ollut. Normaalisti 2–3 tapausta vuosittain syksyllä.)
Taudinpurkauksessakin rokotus on tärkein hoito. Kerran annettu tapettu rokote riittää. Pienellä tilalla aloitetaan terveestä päästä ja edetään sairaita eläimiä kohti. Isolla tilalla rokotetaan ensin suojavyöhyke sairaiden eläinten ympäri. Sitten taas aloitetaan terveeltä alueelta. Lopuksi rokotetaan sairaat. Tämä koska rokottaminen kestää ajallisesti kauan. Antibioottikuuri saattaa hidastaa taudin etenemistä, mutta ei hoida sitä (joko trimetopriimi-sulfa- tai enrofloksasiini-kuuri). Automaattijuotto voi levittää tautia, joten se kannattaa sulkea, ainakin sairaiden eläinten kohdalta, ja juottaa ne käsin. Turhaa liikkumista taloissa tulee myös välttää. Sairaita eläimiä käsiteltäessä tulee käyttää erillisiä suojavaatteita ja hanskoja.
Taudin välttämiseksi tulee noudattaa yleistä hyvää hygieniaa, välttää kaivamista kostealla säällä (joskus jopa lannanpoisto on hyvä jättää väliin) ja hoitaa rokotukset kuntoon.
KIRPPUJEN TORJUNTA
Tässä on ohjeita joita kannattaa noudattaa, jotta kirpuista ei muodostu tilaongelmaa.
Viime vuosina joillakin minkkitiloilla on ollut suuria ongelmia kirppujen kanssa. Jotta tätä ongelmaa voisi vähentää, on tärkeätä tehdä suunnitelmallinen strategia vastustusta varten. Tärkein on ennaltaehkäisevä työ, ei riitä että ongelmalle yritetään tehdä jotakin kun se jo on akuutti.
Vuosi toisensa jälkeen on esiintynyt yhä suurempia ongelmia vastustuskykyisten kirppujen kanssa. Vastaavia vastustuskykyisiä kirppukantoja on muissa minkkejä kasvattavissa maissa. Vastustuskyky kehittyy nopeitten tarhoilla jotka käyttävät runsaasti kirpuntorjunta-aineita, sekä jotka käyttävät samaa ainetta pidemmän aikaa. Resistenssiongelman voi osaksi välttää käyttämällä valmisteita, jotka sisältävät eri vaikuttavaa ainetta vuorotellen. Mieluiten valmistetta tulisi vaihtaa vuosittain.
Kirput elävät oljissa, jota on pesäkopeissa, ja ovat eläimen iholla vain silloin kun ne imevät verta. Oljissa on myös kirpun aikaisemmat kehitysvaiheet, munat, toukat ja kotelot. Kun kirppuja on paljon, ne alkavat siirtyä lähinnä oleviin eläimiin. Se saattaa olla tilan alueella liikkuva kissa tai villieläin, ja silloin kirput leviävät helposti koko tilalle.
Kirput voivat elää kauan tyhjässä pesäkopissa, joko kotelona tai aikuiset kirput suojaavan kotelokopan sisällä. Kun aikuiset huomaavat liikettä lähellään, ne tulevat kotelokopasta esiin sekunneissa. Tuottaja voi joutua kirppuhyökkäyksen uhriksi jos hän menee kauan tyhjillään olleeseen varjotaloon.
Vastustusohjelma
Käytä kirppuainetta koko lämpimän kauden. Lisää sitä pesäkoppeihin säännöllisin väliajoin..
Kun talot tyhjenevät nahkonnan yhteydessä, on kuivike poistettava ja kuljetettava pois tai poltettava. Älä odota kevättä ennen kuin poistat kuivikkeet, silloin kirput ovat jo kehittyneet ja ovat valmiina käymään eläinten kimppuun.
Puhdista tyhjät varjotalot, ja laita pitkään vaikuttavaa kirppuainetta pesäkoppeihin. Huomioi että aineen on tehottava sekä aikuisiin kirppuihin että nuoruusmuotoihin. Poista karvat ja oljet. Pesäkopit on tyhjennettävä, pestävä ja desinfioitava vähintään kerran vuodessa.
Kun pesäkoppeja täytetään oljilla, niiden on ensin oltava puhdistettuja ja käsiteltyjä kirppuaineella.
Laita valitut siitoseläimet puhtaisiin taloihin.
Kun lanta viedään pois, voidaan talojen alustat käsitellä hyönteismyrkyllä. Kalkitseminen poistaa hajuja, mutta ei auta kirppujen torjunnassa.
Välttääksesi kirppujen kulkeutumisen tilalle, pidä huoli ettei lintu- ja jyrsijäkanta pääse liialliseksi. Aidattu tila pitää villieläimet poissa.
Pidä tilan alue siistinä!
Vaihda torjunta-ainetta vuosittain! Resistenssiongelman voi osaksi välttää käyttämällä valmisteita, jotka sisältävät eri vaikuttavaa ainetta vuorotellen.
INFLUENSSA MINKILLÄ
Keuhkotulehdus-taudinpurkaukset minkeillä liittyen influenssa A-virukseen H3N2
Sikainfluenssa on viruksen aiheuttama hengitystiesairaus, jonka tyypillisiä oireita ovat korkea kuume, vaikeutunut hengitys ja voimakas yskä. Influenssa A-viruksia esiintyy myös ihmisellä ja monilla eläinlajeilla, kuten linnuilla ja minkeillä. Sieraineritteissä on runsaasti virusta. Sikainfluenssaviruksen tärkein tartuntatapa on suora kontakti ja tartunta tapahtuu helposti hengitysteiden kautta.
Lokakuussa 2009 Tanskan Veterinærinstituttet on tutkinut minkkejä 11 minkkitilalta ja ovat löytäneet keuhkotulehdustapauksia, jossa taudinaiheuttajana on influenssa A-virus H3N2 ja hemolyyttisiä kolibakteereja. Jatkotutkimukset ovat osoittaneet että virus on yhdistelmä sioista ja ihmisistä eristetyistä viruksista. Epäilyjä on, että virus on tullut minkkitiloille käsittelemätöntä sikateurasjätettä sisältäneen rehun kautta.
Tiloilla on esiintynyt kohonnutta kuolleisuutta keuhkotulehduksista johtuen. Keuhkotulehdukset ovat akuutteja ja verisiä. Muutama päivä ennen keuhkotulehdusoireita minkeillä on ollut oireita ylemmissä hengitysteissä, ts. yskää ja aivasteluja.
Influenssaa esiintyy harvoin minkeillä, mutta aikaisempiakin taudinpurkauksia on raportoitu. Vuonna 1984 ruotsalaisilla tiloilla esiintyi lintuinfluenssaa, ja oletetaankin että juuri linnut toivat tartunnan tilalle. Vuonna 2007, H3N2 virusta voitiin eristää kanadalaiselta minkkitilalta. Oletetaan että tartunta tuli sioista rehun mukana, joka sisälsi käsittelemätöntä sikateurasjätettä.
Influenssaviruksen leviämistä tilalta toiselle voidaan estää sillä, että tartunnan saaneita ja tartuntaa mahdollisesti levittäviä eläimiä ei siirretä tiloille, jotka ovat tartunnasta vapaita. Tieto lähtötilan eläinten terveydentilasta ja tarvittaessa karanteenitoimenpiteiden käyttö ovat keinoja, joiden avulla influenssavirustartunnan siirtymistä eläinten mukana voidaan ennaltaehkäistä.
Henkilöliikenteen tautisuojaus (tautisulku, tilan oma suojavaatetus ja -jalkineet) ovat tärkeitä asioita myös influenssan ennaltaehkäisyssä, koska ihmisen influenssa A -virukset voivat mahdollisesti siirtyä minkkiin.
Ihmisten, jotka sairastavat influenssaa, tulee sairautensa aikana välttää kontakteja minkkeihin. Jos kuitenkin henkilön on pakottavista syistä hoidettava eläimiä sairautensakin aikana, tulisi tilalle mentäessä käyttää asianmukaista hengitystiesuojainta (suojainluokka FFP2 tai FFP3) ja suojavaatetusta, minkä lisäksi riittävästä käsihygieniasta on huolehdittava tarvittaessa myös kertakäyttöisiä suojakäsineitä käyttämällä. Eläimet on kuitenkin aina hoidettava. Muutoin eläimiä voidaan hoitaa Suomessa aivan normaalisti.
Tarttuvien eläintautien ennaltaehkäisyssä on tärkeää myös ns. 48 tunnin sääntö, joka liittyy käynteihin eläintiloilla ulkomailla. Henkilön, joka on vieraillut eläinsuojassa Suomen rajojen ulkopuolella, ei tule 48 tuntiin tilakäynnistä mennä turkistilalle täällä. Turvallisempaa on, jos ulkomaanmatkan jälkeen parin päivän ajan pidättäydytään menemästä tilalle.
Tartunta voi levitä tilalle myös saastuneen rehun välityksellä. Kuumentamaton teurasjäte saattaa olla riski taudin leviämiselle. Tartunnan leviämisen minimoimiseksi myös lintujen pääsy tilalle tulisi estää.
Tautiin ei ole hoitoa.
Lisätietoa antaa ELL Johanna Korpela
Usein kysyttyjä kysymyksiä turkistarhauksesta