DNV - ISO 9001 Quality System Certification

Vahva ja omaleimainen Fur Vision 22

16.11.2021
Fur Vision 22 -malliston luoja Emma Vivien valottaa inspiraationsa lähteitä. Fur Vision 22 -mallisto peilaa tuntemamme maailman muuttumista. Covid-19 –pandemia on vaikuttanut meihin kaikkiin tavalla tai toisella – siihen kuinka asumme, työskentelemme ja kuinka ajattelemme. Vuosi on kyseenalaistanut valintojamme, mieltymyksiämme, ostokäyttäytymistämme ja tapaamme viettää aikaa. Vaikka vuosi on ollut rankka kaikkialla maailmassa, on siitä syntynyt myös hyvää, ja sitä me haluamme juhlistaa. Mallisto on jaettu kolmen päätarinaan: elävät ja raikkaat sävyt, pehmeät ja täyteläiset sävyt sekä luonnolliset sävyt. Tätä mallistoa työstäessään Saga Furs teki yhteistyötä useiden, eri markkina-alueita edustavien turkissuunnittelijoiden kanssa.

Fur Vision 22:n taustaa

Pandemiasta seuranneiden tiukkojen eristämis- ja liikkumisrajoitusten myötä ihmiset alkoivat etsiä lohtua, ei vain keholleen vaan myös mielelleen. Näimme valtavana nousuaaltona ihmisten palaavan takaisin perusasioihin. He käyttivät yhä enemmän aikaa käsillä tekemiseen tai uusien taitojen kuten neulomisen, virkkaamisen tai tilkkutöiden opetteluun.  

Kun vaatekaupat pistivät ovensa säppiin, ihmiset alkoivat tuunata ja muodistaa omien vaatekaappiensa sisältöä, ja tulivat näin toimineeksi kestävän kehityksen ja luonnonvaroja säästävien periaatteiden mukaisesti.  Kun halusimme tuntea itsemme turvatuiksi, vedimme yllemme paksun neulepaidan ja videokokousten ajaksi teimme olomme mukavaksi vetämällä jalkaamme pörröiset tohvelit.  

Talvikuukausien aikana näytti siltä, että maailma jatkaa hiljaiseloaan. Näimme tämän ja toivoimme pientä toivonpilkahdusta. Näimme taivaansinen ja ruohon vihreyden tavalla, jolla emme niitä ole ennen nähneet emmekä samalla tavalla ennen arvostaneet. Päätimme, että oli jälleen raikkaiden, kirkkaiden ja onnellisten värien aika. Oli aika ilmaista onnellisuutta vaikuttavien värien, mallien, kuosien ja koskemaan houkuttelevien tekstuurien kautta niin kodeissa kuin vaatteissakin.  

Tämä trendi on nyt siirtynyt osaksi mallistoamme, jossa se näkyy runsaana kudottuna muotoiluna ja tilkkutyön kaltaisina yksityiskohtina, joita korostavat kimallus ja metallin hohto luomassa vaikutelmaa toivosta ja riemusta.  

Elävät ja raikkaat värit 

Osa 1 Fur Vision 22 –malliston kolmesta väritarinasta on ”Elävät ja raikkaat värit” –mallisto. Se sisältää yhdistelmän eloisista vihreän ja myrkynvihreän sävyistä seuranaan vaaleammat vihreät,liilat sekä syvä purppura ja petroolin sininen. Värikimppu, joka edustaa hippusen epämukavuutta ja uusia haasteita, mutta samalla uutta lähestymistapaa ja uusia alkuja.  

Olemme ilolla tuoneet uudet värit vaatetusyhtiöille. Kaikki on nyt mahdollista. Haluamme nähdä nämä uudet väriavaukset siirrettyinä erilaisiin käsittelytapoihin kuten lumikinosvalkaisuun, nypintään ja keritsemiseen. Haluamme esitellä joitakin uusista kirkkaista väreistä yhdessä sesongin suosittujen turkisten kuten hopeaketun javalkoisen suomensupin kanssa. Tämän malliston luomisessa yhteistyökumppanina on toiminut kreikkalainen turkisvalmistaja INNOV. Odotamme innokkaasti saavamme kertoa aiheesta lisää.  

Pehmeät ja täyteläiset sävyt 

Malliston osa ”Pehmeät ja täyteläiset sävyt” esittelee hienostuneita sävyjä mukaan lukien pehmeät pastellit, syvä purppura ja sininen. Ne sovitetaan nahan luonnollisiin väreihin kylmin vivahtein kuten pearl, palomino ja silverblue minkit sekä palomino frost - kettu. Näitä taas olemme yhdistäneet täyteläisempiin värisävyihin kuten syvään purppuraan ja petroolin siniseen, luodaksemme puhtaamman mutta elegantimman vaikutelman.  

Kokoelman punainen lanka on kodinsisustuksessa ja virkkuutöissä. Virkkauksen kaltainen design tuodaan esille oikean käsinvirkkuun kautta. Materiaaleina ovat digitaalisesti leikattu minkki ja keritty lammas, joiden työstämisessä yhteistyökumppanina ollut Søren Bach vastasi myös leikkaamisesta, painatuksesta ja käsinmaalauksesta.  

Lisäksi olemme tehneet useita tuotenäytteitä yhteistyössä italialaisen tuottajan Altilen ja kiinalaistuottaja Let´s Furin kanssa. Pian voitte kuulla ja nähdä näistä enemmän, joten pysykää kuulolla! 

Luonnolliset sävyt 

Osa 3 Fur Vision 22 –mallistosta on nimeltään ”Luonnolliset sävyt” ja se toimii luonnollisten turkisten kauneuden esittelyalustana leikitellen yhdessä muiden, luonnollisilla väreillä värjättyjen turkisten kanssa.  

Halusimme esitellä tiiviissä muodossa tarinat ja tekniikat, joihin olemme ottaneet mallia ja vaikutteita kotoisista käsitöistä kuten virkkauksesta, kudonnasta ja tilkkutöistä ja joista olemme työstäneet näytteitä kaupallistettaviksi.  

Ja lopuksi vielä, tarjolla on myös turkisten kestävin trendi eli ”eläindesign”, vaikkakin tänä vuonna halusimme viedä sitä abstraktimpaan suuntaan vahvojen värien ja graafisen suunnittelun kautta. Joku voisi sanoa jopa, että lähestymistapamme on aikaista surrealistisempi ja vaikutteet tuovat mieleen 60-luvun lopun graafisen kuvakielen.  

Tätä mallistoa olemme työstäneet yhteistyössä kahden erilaisen valmistajan kanssa: Nämä ovat Hong Kong Fur Story ja italialainen Nordic Fur.  

Asiakirja: