fifur.fi

Kiertotalous on käsite, joka nousee yhä useammin esiin suomalaisessa maatalous- ja ympäristökeskustelussa. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä turkistuotannon yhteydessä, ja miksi se on merkityksellistä? Tässä artikkelissa käymme läpi kiertotalouden perusteet turkiselinkeinon näkökulmasta, tarkastelemme konkreettisia materiaalivirtojen mekanismeja ja selitämme, miten suomalainen turkistuotanto on rakenteellisesti osa laajempaa biotaloutta. Artikkeli etenee peruskäsitteistä käytännön sovelluksiin, jotta kokonaisuus hahmottuu selkeästi.

Suomalainen turkistuotanto on usein esillä eettisestä ja eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta sen ympäristöulottuvuus jää julkisessa keskustelussa usein vähäisemmälle huomiolle. Kiertotalous turkistilalla ei ole markkinointiväite vaan toiminnallinen todellisuus, joka näkyy päivittäisessä tuotannossa rehuhankinnasta lannoitetuotantoon. Tämän artikkelin luettuasi ymmärrät, mitä kiertotalous tarkoittaa turkiselinkeinossa, miten se toimii ja miksi se on olennainen osa vastuullista suomalaista elinkeinoa.

Mitä kiertotalous tarkoittaa turkistuotannossa?

Kiertotalous tarkoittaa talousjärjestelmää, jossa materiaalit ja resurssit pysyvät käytössä mahdollisimman pitkään sen sijaan, että ne päätyvät hävitettäviksi tuotantoprosessin päätteeksi. Lineaarisessa talousmallissa kaava on yksinkertainen: ota, valmista, hävitä. Kiertotaloudessa tämä kaava korvataan suljetulla kierrolla, jossa yhden prosessin sivutuote on toisen prosessin raaka-aine.

Turkistuotannossa kiertotalous ei ole uusi innovaatio vaan toimintatapa, joka on rakentunut elinkeinon osaksi vuosikymmenten kuluessa. Turkistilat hyödyntävät elintarviketeollisuuden sivutuotteita rehuna, ja tuotannossa syntyvät jätteet ohjataan takaisin kiertoon lannoitteina ja energiana. Tämä tarkoittaa, että turkistuotanto kytkeytyy laajempaan ruokajärjestelmään ja energiatuotantoon tavalla, joka vähentää hukan määrää koko arvoketjussa.

Yksinkertaistettuna analogiana voi ajatella, että turkistila toimii kuin solmu verkossa: se vastaanottaa resursseja, joita muut eivät enää tarvitse, jalostaa ne ja lähettää syntyvät sivutuotteet eteenpäin muiden hyödynnettäviksi. Mikään ei päädy kaatopaikalle, vaan kaikki siirtyy seuraavaan vaiheeseen.

Miten turkistuotannon materiaalivirrat toimivat käytännössä?

Turkistuotannon kiertotalous rakentuu kahdelle keskeiselle materiaalivirralle: sisääntulevalle rehulle ja ulostulevalle lannalle sekä muille sivutuotteille. Nämä virrat eivät ole sattumanvaraisia, vaan ne on integroitu osaksi laajempia elintarvike- ja energiaketjuja.

Rehu elintarviketeollisuuden sivutuotteista

Turkiseläinten rehu koostuu pääosin lihanjalostuksen ja kalanjalostuksen sivutuotteista, kuten sisäelimistä, ruodoista ja muista osista, jotka eivät päädy elintarvikekäyttöön. Nämä materiaalit ovat proteiinipitoisia ja ravinteikkaita, mutta ilman turkistuotantoa ne vaatisivat erillisen käsittelyn ja hävityksen.

Tämä tarkoittaa, että turkistilat toimivat tehokkaana hyödyntämiskanavana sellaiselle orgaaniselle materiaalille, joka muutoin kuormittaisi jätehuoltojärjestelmää. Rehuketjun näkökulmasta turkistuotanto ei kilpaile ihmisravinnosta vaan täydentää elintarvikejärjestelmää hyödyntämällä sen ylijäämän.

Lannan ja tuotantojätteiden käsittely

Turkiseläinten lanta on ravinteikasta orgaanista materiaalia, joka sisältää typpeä, fosforia ja kaliumia. Nämä ravinteet ovat keskeisiä maataloudelle, ja turkistuotannossa syntyvä lanta prosessoidaan orgaaniseksi lannoitteeksi peltokäyttöön sekä biopolttoainetuotannon raaka-aineeksi.

Materiaalivirta toimii siis seuraavasti:

Elintarviketeollisuuden sivutuotteet toimitetaan turkistiloille rehuksi
Turkiseläimet jalostavat rehun, ja tuotannosta syntyy lantaa sekä muita sivutuotteita
Lanta käsitellään lannoitteeksi luomuviljelyyn tai biopolttoainetuotantoon
Lannoite palaa peltoon, josta saadaan raaka-aineita elintarviketeollisuudelle

Tämä ketju on esimerkki suljetusta kierrosta, jossa ravinteet ja energia kiertävät sen sijaan, että ne poistuisivat järjestelmästä.

Sivutuotteista lannoitteiksi, biopolttoaineeksi ja muiksi hyödyiksi

Turkistuotannon kiertotalous konkretisoituu erityisesti sivutuotteiden hyödyntämisessä. Tässä on tärkeää ymmärtää, että ”sivutuote” ei tarkoita arvotonta jätettä vaan materiaalia, joka syntyy päätuotteen ohessa ja jolla on oma käyttöarvonsa.

Turkistuotannossa syntyy useita erilaisia sivutuotevirtoja:

Lanta lannoitteeksi: Turkiseläinten lanta on ravinnesisällöltään laadukasta orgaanista lannoitetta, joka soveltuu erityisesti luomuviljelyyn. Lannoitteiden valmistusprosessi turkistuotannosta on vakiintunut ja tehokkaasti organisoitu.
Fosfori raaka-aineena: Turkiselinkeinon sivutuotteena syntyvä fosfori on merkittävä osa Suomen alkuainevarantoa ja korvaa tarvetta tuoda fosforia ulkomailta.
Biopolttoaine energiantuotantoon: Orgaaninen jätemateriaali soveltuu biokaasuntuotantoon, jolloin se muuttuu uusiutuvaksi energiaksi lämmön ja sähkön tuotantoon.
Muut jätevirrat: Turkistuotannon kaikki biologiset sivutuotteet ohjataan asianmukaiseen kierrätykseen, eikä mikään päädy hyödyntämättömänä kaatopaikalle.

Käytännön esimerkkinä: yksittäiseltä pohjanmaalaiselta turkistilalta syntyvä lanta voidaan toimittaa lähialueen biokaasulaitokseen, josta saatu energia lämmittää lähiseudun kiinteistöjä, ja mädätysjäännös palaa peltoon lannoitteeksi. Tässä ketjussa turkistila on aktiivinen osa paikallista kiertotaloutta, ei irrallinen toimija.

Turkiselinkeino osana suomalaista biotaloutta

Edellä kuvattujen materiaalivirtojen pohjalta on tärkeää ymmärtää, miten turkistuotanto sijoittuu laajempaan suomalaiseen biotalouteen. Biotalous tarkoittaa taloutta, joka perustuu uusiutuviin biologisiin resursseihin ja niiden kestävään hyödyntämiseen.

Suomalainen turkiselinkeino on osa biotaloutta kahdella keskeisellä tavalla. Ensinnäkin se hyödyntää muiden biologisten tuotantoketjujen sivuvirtoja, kuten liha- ja kalajalostuksen jäännösmateriaaleja, jotka muutoin vaatisivat erillisen käsittelyn. Toiseksi se tuottaa biologisia resursseja, kuten orgaanisia lannoitteita ja biokaasun raaka-aineita, joita muut sektorit tarvitsevat.

Turkistuotannon taloudellinen merkitys on konkreettinen: viennin arvo oli 301 miljoonaa euroa vuonna 2024 FIFUR Statistics 2025 -julkaisun mukaan, ja elinkeino työllistää arvoketjussaan noin 1 200 henkilötyövuotta. Tämä taloudellinen toiminta tapahtuu pääosin Pohjanmaalla, jossa tuotanto on alueellisesti keskittynyttä ja kytkeytyy tiiviisti paikalliseen maatalouteen ja elintarvikeketjuihin.

Suomalainen turkistuotanto toimii ilman valtion tukia, mikä osoittaa, että kiertotalouteen perustuva toimintamalli on myös kaupallisesti kestävä. Resurssitehokkuus ei ole pelkästään ympäristöteko vaan myös taloudellinen välttämättömyys ja kilpailuetu.

Vastuullinen turkistuotanto kiertotalouden edistäjänä

Kiertotalous ei synny itsestään, vaan se edellyttää rakenteita, standardeja ja valvontaa. Tässä FIFUR (Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto) ja sen kehittämä Finnish Standards -sertifiointijärjestelmä ovat keskeisessä roolissa.

Finnish Standards kattaa seitsemän osa-aluetta, joihin sisältyy ympäristönhallinta ja rehuhuolto. Sertifioinnin piiriin kuuluvat tilat auditoidaan vuosittain, ja vaatimukset kattavat muun muassa sen, miten sivutuotteet käsitellään ja miten ympäristövaikutuksia hallitaan. Tämä tarkoittaa, että kiertotalousperiaatteet eivät ole vapaaehtoinen lisä vaan osa sertifioitujen tilojen toiminnan perusrakennetta.

Yleinen väärinkäsitys on, että ympäristövastuullisuus ja eläinperäinen tuotanto olisivat väistämättä ristiriidassa. Turkistuotannon kiertotalousintegraatio osoittaa, että tämä oletus ei pidä paikkaansa: oikein organisoitu eläintuotanto voi toimia resurssitehokkuuden edistäjänä, ei sen esteenä. Mekanismi on selkeä: rehusivutuotteiden hyödyntäminen vähentää elintarviketeollisuuden jätekuormaa, ja lannoitetuotanto korvaa keinotekoisten lannoitteiden tarvetta.

FIFUR tukee jäsentilojaan ympäristövastuullisen tuotannon kehittämisessä koulutuksen, neuvonnan ja tutkimushankkeiden kautta. Tavoitteena on, että jokainen FIFURin jäsentila toimii tavalla, joka täyttää sekä eläinten hyvinvoinnin että ympäristöhallinnan vaatimukset, ja että nämä vaatimukset dokumentoidaan ja varmennetaan läpinäkyvästi. Lisätietoa vastuullisuuden kokonaisuudesta löytyy FIFURin vastuullisuusosiosta, joka kokoaa yhteen ympäristö-, eläinten hyvinvointi- ja taloudelliset näkökulmat.

Kiertotalous turkistuotannossa ei siis ole tulevaisuuden tavoite vaan jo toiminnassa oleva järjestelmä, joka rakentuu konkreettisille materiaalivirroille ja vahvistetuille standardeille. Ymmärtämällä nämä mekanismit saa selkeämmän kuvan siitä, miten suomalainen turkiselinkeino asettuu osaksi laajempaa kestävän tuotannon kokonaisuutta.

Kiertotalous turkistuotannossa