Turkiseläin tuotantoeläimenä on käsite, joka avaa oven sekä eläintieteen että maatalouden lainsäädännön maailmaan. Kun tarkastelemme turkiseläimiä tästä näkökulmasta, saamme selkeämmän kuvan siitä, mitä eläinten hyvinvointi tarkoittaa käytännössä, miten luontainen käyttäytyminen ohjaa kasvatusympäristön suunnittelua ja miksi hyvinvointitiede on noussut keskeiseksi osaksi vastuullista turkistuotantoa. Tässä artikkelissa rakennamme ymmärrystä vaihe vaiheelta: ensin käymme läpi tuotantoeläimen käsitteen tieteellisestä näkökulmasta, sitten tarkastelemme turkiseläinten lajityypillistä käyttäytymistä ja lopuksi katsomme, miten kaikki tämä ohjaa kasvatusta käytännössä.
Mitä tarkoittaa tuotantoeläin hyvinvointitieteen näkökulmasta?
Tuotantoeläin on eläin, jota kasvatetaan ihmisten tarpeisiin, kuten ravinnoksi, kuiduksi tai muiksi raaka-aineiksi. Hyvinvointitiede tarkastelee näiden eläinten elämänlaatua järjestelmällisesti ja tieteellisesti, ei pelkästään tunneperäisesti tai intuitiivisesti.
Hyvinvointitieteen keskeinen viitekehys on niin sanottu viiden vapauden malli, joka kehitettiin alun perin 1960-luvulla Britanniassa. Malli määrittelee eläimen hyvinvoinnin viiden periaatteen kautta:
- Vapaus nälästä ja janosta
- Vapaus epämukavuudesta
- Vapaus kivusta, vammoista ja sairauksista
- Vapaus ilmaista lajityypillistä käyttäytymistä
- Vapaus pelosta ja ahdistuksesta
Neljäs vapaus, eli mahdollisuus ilmaista lajityypillistä käyttäytymistä, on erityisen merkityksellinen turkiseläinten kasvatuksessa. Se tarkoittaa, että hyvinvointia ei mitata ainoastaan fyysisen terveyden perusteella, vaan myös sen perusteella, voiko eläin toimia lajilleen ominaisella tavalla.
Tärkeää on myös ymmärtää, mitä hyvinvointitiede ei tarkoita: se ei ole sama asia kuin eläinoikeusajattelu. Hyvinvointitiede on tieteenala, joka kehittää mitattavia arviointimenetelmiä eläinten elämänlaadun parantamiseksi tuotantoympäristöissä. Eurooppalainen WelFur-arviointijärjestelmä perustuu juuri tähän tieteelliseen perinteeseen ja tarjoaa turkiseläinten kasvatukselle standardoidun hyvinvointimittariston.
Miten turkiseläinten luontainen käyttäytyminen ilmenee?
Kun hyvinvointitiede edellyttää lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistamista, on ensin ymmärrettävä, mitä se kullakin lajilla tarkoittaa. Suomalaisessa turkistuotannossa kasvatetaan pääasiassa sinikettu- ja hopeakettuyksilöitä, minkkejä sekä Finnraccoon-yksilöitä, ja jokaisella näistä lajeista on omat käyttäytymispiirteensä.
Kettujen käyttäytyminen
Sinikettu on sosiaalisesti joustava eläin, joka luonnossa elää sekä yksin että pareittain. Sen keskeisiä käyttäytymispiirteitä ovat tutkiminen, kaivaminen ja pesän rakentaminen. Kasvatusympäristössä nämä tarpeet voidaan huomioida tarjoamalla virikkeitä, kuten kohonneita tasoja ja materiaalia pesänrakentamiseen.
Minkin käyttäytyminen
Minkki on luonnostaan sooloilija ja reviirieläin, joka luonnossa liikkuu laajoilla alueilla veden läheisyydessä. Sen käyttäytymiseen kuuluvat uiminen, metsästäminen ja piilopaikkojen etsiminen. Kasvatusympäristössä minkin hyvinvoinnin kannalta keskeistä on tarjota suojapaikkoja ja mahdollisuus piiloutua.
Finnraccoon-yksilön käyttäytyminen
Finnraccoon on suomalaisen turkistarhauksen kehittämä eläin, jolle Euroopan komissio myönsi Suomelle erityisaseman vuonna 2019. Lajille ominaista on uteliaisuus, ravinnonetsintä ja sosiaalinen joustavuus. Ryhmäkasvatus sopii Finnraccoon-yksilöille hyvin, ja se on otettu huomioon kasvatusolosuhteita kehitettäessä.
Yhteistä kaikille näille lajeille on se, että niiden käyttäytymistarpeet ovat konkreettisia ja mitattavia. Tämä tekee hyvinvointitieteestä käyttökelpoisen välineen: kun tiedämme, mitä eläin tarvitsee, voimme suunnitella ympäristön ja hoitokäytännöt sen mukaisesti.
Näin hyvinvointitiede ohjaa turkiseläinten kasvatusta käytännössä
Rakentamalla aiempien osioiden pohjalle voimme nyt tarkastella, miten tieteellinen tieto eläinten tarpeista muuttuu konkreettisiksi kasvatuskäytännöiksi. Tässä kohtaa hyvinvointitiede ja turkistuotanto kohtaavat käytännön tasolla.
Suomalainen turkistuotanto nojaa kahteen rinnakkaiseen arviointijärjestelmään. WelFur on eurooppalainen hyvinvointimittaristo, joka arvioi eläinten hyvinvointia suoraan eläimestä tehtävien havaintojen perusteella. Finnish Standards puolestaan on FIFURin (Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto) kehittämä sertifiointijärjestelmä, joka kattaa seitsemän tilakohtaista osa-aluetta, muun muassa eläinten terveyden ja hyvinvoinnin, ympäristönhallinnan ja rehuhuollon. Nämä kaksi järjestelmää täydentävät toisiaan: WelFur mittaa hyvinvointia, Finnish Standards varmistaa, että tilan koko toiminta tukee sitä.
Käytännössä hyvinvointitiede ohjaa kasvatusta muun muassa seuraavilla tavoilla:
- Häkkien ja kasvattamojen suunnittelu lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistamiseksi
- Virikeohjelmien kehittäminen, jotka vastaavat kunkin lajin tutkimis- ja leikkimistarpeisiin
- Ryhmäkasvatuksen tai yksilökasvatuksen valinta lajin sosiaalisen rakenteen perusteella
- Eläinten säännöllinen terveyden ja käyttäytymisen seuranta koulutetun henkilöstön toimesta
- Vuosittainen kolmannen osapuolen sertifiointiauditointi kaikilla Finnish Standards -tiloilla
Esimerkkinä konkreettisesta sovelluksesta voidaan mainita pesälaatikot, joita tarjotaan minkeille. Tutkimustieto osoittaa, että piilopaikan puuttuminen aiheuttaa minkeissä stressiä. Tämän tiedon perusteella pesälaatikosta on tullut vakiovaruste sertifioiduilla tiloilla. Hyvinvointitiede siis kulkee suoraan tutkimustuloksesta kasvatusympäristön rakenteeseen. Lisätietoa eläinten hyvinvoinnin periaatteista löytyy FIFURin vastuullisuusosion pääsivulta.
Miksi turkiseläimen uudelleenkehystäminen muuttaa alan keskustelua?
Tähän mennessä olemme käyneet läpi tuotantoeläimen käsitteen, lajityypillisen käyttäytymisen ja sen, miten tiede ohjaa käytäntöä. Viimeinen askel on ymmärtää, miksi tällä kehyksellä on merkitystä laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Turkiseläimen tarkasteleminen tuotantoeläimenä hyvinvointitieteen näkökulmasta siirtää keskustelun mielipiteistä mittauksiin. Sen sijaan että kysytään, onko turkistuotanto hyväksyttävää, voidaan kysyä: täyttävätkö kasvatusolosuhteet tieteellisesti määritellyt hyvinvointikriteerit? Tähän kysymykseen voidaan vastata todennettavissa olevalla tiedolla.
Tämä uudelleenkehystäminen on merkittävä myös siksi, että se asettaa kaikki tuotantoeläimet samalle viivalle. Broileri, nauta, sika ja minkki ovat kaikki tuotantoeläimiä, joiden hyvinvointia arvioidaan samojen tieteellisten periaatteiden pohjalta. Kun turkiseläimet asetetaan tähän laajempaan kontekstiin, niiden kasvatusta voidaan arvioida samoilla kriteereillä kuin muutakin eläintuotantoa, eikä erillisessä, usein tunnepitoisessa kehyksessä.
Suomalainen turkistuotanto on investoinut tähän kehykseen pitkäjänteisesti. Finnish Standards -sertifiointijärjestelmää on kehitetty yhdessä sidosryhmien kanssa vuodesta 2005 lähtien, ja tilasertifiointi ja WelFur-arviointijärjestelmä kattavat käytännössä kaikki FIFURin jäsentiloilla kasvatettavat ketut ja Finnraccoon-yksilöt. Tulos ei ole markkinointiväite, vaan vuosittaisten riippumattomien auditointien tuottama, todennettavissa oleva tulos.
Hyvinvointitieteen soveltaminen turkistuotantoon ei tarkoita, että kaikki kysymykset olisivat ratkenneita. Se tarkoittaa, että alan kehittämisellä on selkeä tieteellinen suunta ja mitattavat tavoitteet. Tämä on se perusta, jolle vastuullinen ja kestävä turkistuotanto rakentuu.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
- Turkistuotannon kiertotalous ja aurinkoenergia: yhdistelmäratkaisut tilatasolla
- Turkistuotannon kiertotalous ja biodiversiteetti: vaikutukset paikalliseen luontoon
- Miten second hand -turkikset pidentävät materiaalin elinkaarta?
- Miten kuluttajat hyötyvät turkistuotannon kiertotaloudesta?
- Millaisia eläinsuojelumääräyksiä turkiseläinkasvattajan on noudatettava?