Turkistuotannon kiertotalous tarjoaa Suomelle merkittävän kilpailuedun kansainvälisillä markkinoilla. Kun turkistuotannon sivuvirrat, kuten lanta, rasva ja ruhot, käsitellään järjestelmällisesti osana biotaloutta, syntyy arvokkaita sivutuotteita, joilla on kysyntää myös Suomen rajojen ulkopuolella. Silti suuri osa tästä vientipotentiaalista jää edelleen hyödyntämättä. Tässä artikkelissa tarkastellaan, mitä turkisalan kansainväliset markkinat sivutuotteille tarjoavat, mitkä tekijät rajoittavat viennin kehittymistä ja miten strateginen lähestymistapa voi avata uusia mahdollisuuksia.
Miksi sivutuotteiden vientipotentiaali jää usein hyödyntämättä
Turkistuotannon sivutuotteiden vienti on käytännössä vielä alkuvaiheessa, vaikka tuotantoprosessi itsessään on pitkälle optimoitu. Syyt tähän ovat rakenteellisia. Sivutuotteet, kuten biopolttoaineeksi jalostettava eläinrasva, lannoitteeksi käsiteltävä lanta tai luujauho, syntyvät hajautetusti yksittäisillä tiloilla ympäri Pohjanmaata. Tämä tekee riittävän volyymierän kokoamisesta vientitarkoituksiin logistisesti haastavaa.
Toinen keskeinen este on tuotteistamisen puute. Raaka-ainemuodossa olevat sivuvirrat eivät sellaisenaan täytä kansainvälisten markkinoiden vaatimuksia, jotka edellyttävät standardoitua laatua, dokumentoitua alkuperää ja usein myös kolmannen osapuolen sertifiointia. Ilman näitä elementtejä potentiaalinen ostaja ei pysty arvioimaan tuotteen soveltuvuutta omaan käyttötarkoitukseensa. Tiedon puute markkinamahdollisuuksista on myös merkittävä tekijä: monet kasvattajat eivät tiedä, millä markkinoilla sivutuotteille olisi kysyntää tai minkä vaatimusten mukaisesti ne tulisi valmistella.
Kolmas rajoittava tekijä on sääntely-ympäristön monimutkaisuus. Eläinperäisten sivutuotteiden vienti EU:n ulkopuolelle edellyttää vaatimustenmukaisuutta sekä EU:n eläinperäisten sivutuotteiden asetuksen (EY N:o 1069/2009) että kohdemaan kansallisen lainsäädännön kanssa. Tämä hallinnollinen kuorma on pienille tiloille usein ylivoimainen ilman etujärjestön tai alan yhteisen koordinaation tukea.
Turkistuotannon sivuvirrat osana eurooppalaista kiertotaloutta
Suomalainen turkistuotannon kiertotalous on rakenteeltaan poikkeuksellisen kattava. Turkiseläinten rehu koostuu pääosin lihanjalostuksen ja kalanjalostuksen sivutuotteista, jolloin elintarviketeollisuuden jätevirrat muuntuvat arvokkaaksi raaka-aineeksi. Nahkonnassa talteen otettu eläinrasva jalostetaan rikittömäksi biodieseliksi, jolla voidaan käyttää työkoneita tilalla. Loppuruhosta valmistetaan luujauhoa, joka palaa takaisin rehukiertoon kalsiumlisänä. Lanta kompostoidaan lannoitteeksi peltokäyttöön tai jalostetaan kasvualustoiksi, joita on hyödynnetty muun muassa kaupunkiviljelyssä.
Euroopan unionin tasolla tämä integroitu malli vastaa suoraan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja kiertotaloustoimintasuunnitelman tavoitteisiin. Erityisen merkittävä on fosfori: turkiselinkeino tuottaa Suomessa noin 1,8 miljoonaa kiloa fosforia vuodessa eläinten lannasta, ja EU on luokitellut fosforin 20 kriittisen raaka-aineen joukkoon. EU:n alueen ainoat fosforivarat sijaitsevat Suomessa, mikä tekee suomalaisesta turkislannasta strategisesti kiinnostavan raaka-aineen eurooppalaiselle maataloudelle ravinteiden kierrätyksen näkökulmasta.
Biokaasu osana energiajärjestelmää
Lannan biokaasupotentiaali on toinen aluevaltaus, jota on jo hyödynnetty paikallisesti. Jepualla paikallinen energiayhtiö tuottaa maatalousjätteistä biokaasua sekä lämmityskäyttöön että ajoneuvoihin, ja sivutuotteena syntyvää lannoitetta käytetään paikallisessa kasvihuonetuotannossa. Tämä malli osoittaa, että turkistuotannon sivuvirrat voivat integroitua alueellisiin energiajärjestelmiin tavalla, joka luo taloudellista arvoa useammalle toimijalle samanaikaisesti.
Eurooppalaisen kiertotalouskehyksen näkökulmasta suomalainen turkistuotannon biotalous tarjoaa konkreettisen esimerkin siitä, miten eläintuotanto voi toimia raaka-aineiden kierrättäjänä pikemmin kuin yksisuuntaisena kuluttajana. Tämä systematiikka on keskeinen argumentti sekä kotimaisessa politiikkavaikuttamisessa että kansainvälisessä markkinoinnissa.
Keskeiset kansainväliset markkinat turkisalan sivutuotteille
Turkisalan kansainväliset markkinat sivutuotteille jakautuvat kolmeen pääkategoriaan: lannoitteet ja kasvualustat, biopolttoaineet sekä rehuraaka-aineet. Kullakin segmentillä on omat maantieteelliset painopistealueensa ja ostajaprofiilinsa, jotka on tärkeä tunnistaa ennen vientitoiminnan suunnittelua.
Lannoitteet ja kasvualustat
Orgaanisten lannoitteiden kysyntä kasvaa erityisesti Keski- ja Etelä-Euroopassa, missä maaperän fosforipitoisuudet ovat monin paikoin alhaisemmat kuin Suomessa ja missä luomutuotannon laajeneminen lisää tarvetta sertifioiduille orgaanisille lannoitteille. Turkislannasta jalostetut lannoitteet voivat vastata tähän tarpeeseen erityisesti, jos tuote on standardoitu ja sen ravinnesisältö on dokumentoitu luotettavasti. Kalajoella kehitetyt kasvualustat, jotka sitovat tehokkaasti vettä ja sisältävät ravinteita koko kasvukauden ajan, sopivat erityisesti kaupunkiviljelyn kasvavaan markkinaan, joka on aktiivinen muun muassa Alankomaissa, Belgiassa ja Saksassa.
Biopolttoaineet
Eläinrasvasta tuotettu rikitön biodiesel on teknisesti korkealaatuinen biopolttoaine, jonka kysyntä kasvaa EU:n uusiutuvan energian direktiivin (RED III) myötä. Eläinperäiset rasvat luokitellaan direktiivissä edistyneiksi syötteiksi, mikä tarkoittaa, että niistä tuotettu biopolttoaine saa kaksinkertaisen laskennallisen painoarvon uusiutuvan energian tavoitteiden täyttämisessä. Tämä tekee turkiseläinten rasvasta kaupallisesti kiinnostavan raaka-aineen eurooppalaisille biodiesel-jalostajille, joilla on vahva kannustin hankkia edistyneitä syötteitä.
Rehuraaka-aineet
Luujauho on vakiintunut rehukomponentti, jolle on kysyntää eläintuotannossa laajemminkin. Suomalaisen turkistuotannon luujauho on korkealaatuista, ja sen alkuperä on jäljitettävissä tilatasolle asti. Tämä jäljitettävyys on kasvava kilpailutekijä myös rehumarkkinoilla, erityisesti ostajille, jotka operoivat tiukoissa laatu- ja alkuperävaatimusten puitteissa.
Mitä vientikelpoisuus edellyttää sivutuotteelta?
Vientikelpoisuus rakentuu neljän perustekijän varaan: säädöstenmukaisuus, standardoitu laatu, dokumentoitu jäljitettävyys ja riittävä volyymi. Nämä tekijät ovat toisiinsa kytkeytyneitä, ja puute yhdessäkin niistä voi estää pääsyn kansainvälisille markkinoille.
Säädöstenmukaisuuden osalta eläinperäisten sivutuotteiden vienti EU:n ulkopuolelle edellyttää luokittelua EU:n sivutuoteasetuksen mukaisesti sekä vaatimustenmukaisuutta kohdemaan tuontisäädösten kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sivutuote on käsiteltävä asianmukaisessa hyväksytyssä laitoksessa ja että sen mukana on toimitettava asianmukainen dokumentaatio. Suomalainen turkistuotannon biotalous -malli tarjoaa tähän hyvän lähtökohdan, koska sivutuotteiden käsittely on jo integroitu tuotantoprosessiin systemaattisella tavalla.
Laadun standardointi tarkoittaa, että tuotteen ravinnesisältö, koostumus tai energiasisältö on mitattava ja dokumentoitava toistettavasti. Ostajat tarvitsevat spesifikaatiot, joihin he voivat sitoutua hankintasopimuksissa. Tämä edellyttää usein laboratorioanalyysejä ja tuotantoprosessin laadunhallintaa, joka on dokumentoitu esimerkiksi ISO 9001 -järjestelmän mukaisesti. FIFUR (Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto) on itse ISO 9001 -sertifioitu organisaatio, mikä luo perustan jäsentensä tukemiselle myös laadunhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Jäljitettävyys on kasvava vaatimus kaikilla elintarvike- ja rehumarkkinoilla. Suomalaisen turkistuotannon vahvuus on Finnish Standards -sertifiointijärjestelmä, joka kattaa seitsemän tuotannon osa-aluetta ja edellyttää vuosittaista kolmannen osapuolen auditointia. Tämä järjestelmä tuottaa sivutuotteena dokumentaatiota, joka voidaan hyödyntää myös sivutuotteiden alkuperätodistuksena kansainvälisille ostajille.
Strateginen lähestymistapa sivutuotteiden viennin kehittämiseen
Sivutuotteiden viennin kehittäminen edellyttää koordinoitua toimintaa usealla tasolla samanaikaisesti. Yksittäisen tilan mahdollisuudet ovat rajalliset, mutta alan yhteinen toiminta etujärjestön koordinoimana voi muuttaa tilanteen merkittävästi. Keskeinen strateginen valinta on, kehitetäänkö vientiä ensisijaisesti eurooppalaisille sisämarkkinoille, joissa säädöskehys on yhteinen, vai pyritäänkö jo varhaisessa vaiheessa myös EU:n ulkopuolisille markkinoille.
Eurooppalainen sisämarkkina on luonteva ensimmäinen askel. Orgaanisten lannoitteiden ja biopolttoaineiden osalta EU:n sisäinen kauppa on säädöskehykseltään hallittavampaa, ja kysyntä on dokumentoitua. Erityisesti fosforirikkaan orgaanisen lannoitteen vienti fosforipuutteisille viljelyalueille Keski-Eurooppaan on konkreettinen mahdollisuus, joka hyödyntää suomalaisen turkistuotannon erityistä fosforiprofiilia.
Toinen strateginen painopiste on tuotteistaminen ja brändäys. Sivutuotteiden vienti ei tarkoita raaka-aineen myyntiä bulkkihintaan, vaan mahdollisuutta rakentaa lisäarvoa suomalaisella alkuperällä, jäljitettävyydellä ja sertifioinnilla. Sama logiikka, joka tekee suomalaisesta sertifioidusta turkiksesta kilpailukykyisen Saga Furs Oyj:n kansainvälisissä huutokaupoissa, pätee periaatteessa myös sivutuotteisiin: dokumentoitu laatu ja alkuperä ovat kaupallinen etu, ei pelkkä hallinnollinen vaatimus.
Kolmas strateginen elementti on tutkimus- ja kehitystyön kytkeminen vientistrategiaan. Käynnissä olevat hankkeet lannan hyötykäytön parantamiseksi tuottavat tietoa, joka on suoraan hyödynnettävissä vientikelpoisten tuotteiden kehittämisessä. Kalajoella kehitetyt kasvualustat ovat esimerkki siitä, miten tuotekehitys voi muuttaa sivuvirran massatuotteesta erikoistuotteeksi, jolla on korkeampi kate ja selkeämpi ostajasegmentti. Sivutuotteiden vienti ei siten ole erillinen toiminto, vaan osa laajempaa turkistuotannon kiertotalous -strategiaa, jossa jokainen tuotantoprosessin osa pyritään hyödyntämään mahdollisimman arvokkaasti.
Päätöksentekijöille ja alan toimijoille, jotka haluavat syventyä turkiselinkeinon taloudellisiin ja ympäristövaikutuksiin, FIFUR julkaisee säännöllisesti tilastoja ja vastuullisuuskatsauksia osoitteessa fifur.fi. Nämä materiaalit tarjoavat faktapohjan, jota tarvitaan sekä kotimaisen politiikkavaikuttamisen tueksi että kansainvälisten markkinamahdollisuuksien arviointiin.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
- Miten turkisala investoi tutkimukseen ja kehitykseen?Miten turkisala vahvistaa paikallistalouksia?
- Miten turkista käytetään osana kerrospukeutumista?
- Miten turkiseläinten lannan kierrätys toimii?
- Miten turkistuotanto vähentää jätteen määrää?
- Miten turkiseläinten hyvinvoinnin mittaaminen on muuttunut digitalisaation myötä?