Tiedote: Suomensupin kasvatus jatkuu Suomessa
Eilen 19. kesäkuuta Euroopan komissio on päättänyt luonnossa esiintyvän supikoiran lisäämisestä unionin vieraseläinlajilistalle. Suomessa kasvatettava suomensupi on samaa lajia, joten päätös koskee myös sitä. Listaukseen on päätyneet sellaiset eläinlajit, jotka eivät kuulu Euroopan alueen alkuperäiseen eläinlajistoon.
Suomensupi on turkiselinkeinolle merkittävimpiä turkiseläinlajeja, jonka kasvattamisella on Suomessa pitkät perinteet. Komission vieraslajiasetus tekisi Suomensupin maahantuonnista, myynnistä ja kasvatuksesta mahdotonta, mutta neuvottelujen tuloksena lajin kasvatus Suomessa jatkuu EU:n vieraseläinlajiasetuksen ehtojen mukaisesti.
”Neuvotteluiden tulos on hyvä kompromissi, jolla taataan suomensupin kasvatuksen jatko ja sen myötä maaseudulle tärkeän elinkeinon edellytykset myös tulevaisuudessa. Elinkeino tulee varmistamaan, että vieraseläinlajiasetuksen ehdot suomensupin osalta täyttyvät”, kertoo Suomen turkiseläinten kasvattajain liitto ry:n toiminnanjohtaja Marja Tiura.
”Asetuksen vaatimukset pyritään täyttämään lisäämällä vieraseläinlajivaatimukset omaan sertifiointijärjestelmäämme. Yksi kriteereistä tulee muun muassa koskemaan turkistilojen pakovarmuutta, johon asetuksen myötä tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota”, sanoo ProFurin neuvontaeläinlääkäri Johanna Korpela.
Vieraslajeista säädetystä valvonnasta vastaa Suomessa Evira. Turkiselinkeinon suomensupin oman sertifiointiohjelman lisäksi suomensupille on valmisteilla myös WelFur-protokolla. WelFur on puolueettomien hyvinvointitutkijoiden laatima mittaristo, jota käytetään koko Euroopassa kaikilla tiloilla jo ketun ja minkin hyvinvoinnin arvioimiseen.
Lisätiedot
https://profur.fi/welfur
https://profur.fi/vastuullisuus/elaimen-hyvinvointi
Johanna Korpela, neuvontaeläinlääkäri, ProFur, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry, johanna.korpela@profur.fi 020 7007 622
Marja Tiura, toiminnanjohtaja, ProFur, Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry, marja.tiura@profur.fi, 050 511 3060
ProFur on Suomen turkiselinkeinon edunvalvonta- ja koulutusjärjestö. Liiton toimintaa ohjaa visio siitä, että Suomi on vastuullisin ja kannattavin turkiseläinten kasvattajamaa. Alan perustana on järjestelmällinen ja jatkuva koulutus- ja tutkimustyö eläinten käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista sekä turkistilan ympäristöasioista. Suomi on edelläkävijä turkistuotannon vastuullisuudessa. Turkisala on merkittävä työllistäjä ja kokonaisen ekosysteemin luoja Pohjanmaalla ja työllistää kaikkiaan 17 500 henkilöä. Alan viennin osuus on 611 miljoonaa euroa vuonna 2015.