DNV - ISO 9001 Quality System Certification

Artikkelit

Artikkeli
25.11.2022
Eläinoikeusjärjestöt julkaisivat taas tilaamansa väestökyselyn tulokset. Ajoitus ei yllätä. Jälleen muistutamme Taloustutkimuksen FIFURin toimeksiannosta tekemistä väestökyselyistä. Keväällä 2022 50 % vastaajista (Taloustutkimus, n=1003) ilmoitti suhtautuvansa erittäin tai melko myönteisesti kotimaiseen, sertifioituun turkiseläinkasvatukseen.
Artikkeli
27.9.2022
Animalia ry julkaisi tiistaina tilaustutkimuksen turkiselinkeinosta, jossa yhdistys keskittyy perustelemaan elinkeinon lopettamista. ”Raportti on tarkoitushakuista tilaustyötä. He haluavat rajoittaa ja lopettaa tuotantoeläinaloja ja turkisala oli nyt tällä kertaa päätähtäimessä. Me jatkamme turkiselinkeinon kehittämistä Suomessa ja osaltamme koko EU:ssa”, sanoo FIFURin toiminnanjohtaja Marja Tiura.
Artikkeli
2.6.2022
Puolet väestöstä (50 %) tukee kotimaista, sertifioitua turkiseläinkasvatusta, ilmenee tuoreesta Taloustutkimuksen FIFURin toimeksiannosta tekemästä väestökyselystä (n=1003). Turkiselinkeinon tuki nousi kaksi prosenttiyksikköä tasan 50 %:iin verrattuna kevään 2021 Taloustutkimuksen väestökyselyyn, jossa erittäin tai melko myönteisesti suhtautuvia oli 48 %. Tuoreessa kyselyssä 81 % vastaajista kannatti kotimaisten luonnonmateriaalien, kuten nahan, turkiksen ja villan käyttöä vaatetuksessa. Tässäkin kysymyksessä kannatus nousi yhden prosenttiyksikön.
Artikkeli
3.2.2022
Korona ajoi suomalaisen turkis- ja luksustuotebrändin Gemmin ahtaalle. Henkilöstö on vieläkin lomautettuna, mutta osa on saanut jo kutsuja takaisin töihin. Merkkejä paremmasta on ilmassa. Tapaamme Gemmin liikkeessä tuntia ennen sen avautumista. Toimitusjohtaja Susanne Stenfors pyytää anteeksi jatkuvasti soivaa puhelintaan. Kun henkilöstö on lomautettuna, toimitusjohtaja ottaa puhelut vastaan. Stenfors kiittelee Suomen lomautusmahdollisuutta. Ketään ei ole tarvinnut irtisanoa, ja osa henkilökuntaa on pystytty kutsumaan töihin. Se on positiivinen uutinen, kauppa on lähtenyt taas käyntiin. Supisuomalaisena luksustavaran valmistajana Gemmi on harvinaisuus. Turkisten nahat tulevat kotimaisilta tiloilta ja ne muuttuvat valmiiksi tuotteiksi Gemmin tehtaalla Loviisassa. ”Haluamme pitää tuotannon Suomessa ja luoda työpaikkoja sekä näyttää millaisia aitoja suomalaisia luksustuotteita niistä voi tehdä ”, Stenfors korostaa.
Artikkeli
2.2.2022
Furmark on vauhdilla turkiskauppaan tuleva sertifikaatti, joka tarjoaa kuluttajalle tietoa turkispukineen jokaisesta vaiheesta tilalta kaupan hyllylle saakka. Suomalaiselta WelFur -tuottajalta se ei vaadi mitään lisätyötä, vakuuttaa kansainvälisen turkisalan järjestön, IFF:n sertifioinnista ja standardeista vastaava johtaja Jyrki Sura.

Sivut