Turkistilan työrytmi noudattaa vuosikiertoa, jossa tilan työt jakautuvat joka päivä toistuviin ja toisaalta vain tiettyyn vuodenaikaan osuviin töihin.

Vuoden alussa tilan eläinkanta on pienimmillään. Nahkontakausi on juuri päättynyt ja jäljellä ovat tulevana keväänä lisääntymään jätetyt siitoseläimet. Näiden ruokintaa suunnataan entistä määrätietoisemmin kohti lisääntymiskauden tarpeita. Nyt on hyvää aikaa siivota tilan nahkomo perusteellisesti ja järjestää siitoseläimet varjotaloihin tulevaa lisääntymiskautta silmällä pitäen.

Sydäntalvella erityisesti suomensupit viettävät hiljaiseloa ja muidenkin eläinten aktiivisuus on muita vuodenaikoja vähäisempää. Minkkien pesäkoppien runsas kuivittaminen on paukkupakkasten aikaan erityisen tärkeää. Lauhat talvipäivät taas sopivat erinomaisesti minkkien plasmasytoosinäytteiden ottoon.

Päivän pituuden jatkuessa käynnistyy turkiseläinten lisääntymiskausi, joka on yksi tilan tärkeimpiä vuosikierron vaiheita. Tätä varten tuottaja tekee paritussuunnitelmia, joilla eläinkannan jalostustyötä omalla tilalla viedään eteenpäin. Tarvittaessa eläinkantaa on vahvistettu siitoseläinostoilla muilta tiloilta, jolloin saadaan ”uutta verta” oman eläinkannan jalostamiseen.

Helmikuussa seurataan suomensupien ja hopeakettujen kiiman kehittymistä. Jos eläimiä keinosiemennetään, puhdistetaan siihen tarvittava lämmin tila perusteellisesti ja huolehditaan siemennystilan hyvästä hygieniasta. Samalla tarkastetaan, että keinosiementämiseen tarvittavia välineitä on riittävästi ja kiiman seurantaan tarvittava mittari toimii.

Valtaosa ketuista keinosiemennetään, jolloin tilan parhaita siitosuroksia voidaan käyttää useammalle naaraalle kuin parituksessa.

Elävien eläinten kanssa on kuitenkin varauduttava siihen, ettei kaikki mene aina omien suunnitelmien mukaan.