Tuottajatarina: hopeakettujen kanssa tehty elämäntyö
”Erityisesti viime vuosina kehitys on ollut dramaattista”, Rönnlöv sanoo. Hänen mielestään turkiskasvatuksen harjoittamiseen on nyt paljon paremmat edellytykset kuin mitä hänen käynnistäessä omaa toimintaansa 1970-luvulla.
”Monet turkiselinkeinoon liittyvät palveluyritykset kykenevät hoitamaan osia tuotannosta, joten työ on käynyt paljon vaivattomammaksi. Esimerkiksi nahoitusta ja monia muita tukipalveluita pystyy ostamaan kohtuulliseen hintaan”, hän jatkaa.
Ketut innostivat nuorta Rönnlöviä
Rönnlöv aloitti turkiseläinten kasvatuksen vuonna 1977 ollessaan 16-vuotias. Hän aloitti minkkitilalla, mutta kiinnostus kettuihin – erityisesti hopeakettuun, sysäsi hänet kehittämään omaa tuotantoa.
”Aloittaessani keskittyminen kettuihin oli muiden mielestä erikoista, mutta tiesin kuitenkin tehneeni oikeita ratkaisuja, kun 1980-luvun alussa erikoistyyppien hinnat ampaisivat nousuun” Rönnlöv kertoo.
Nykyisin tilalla kasvaa vuosittain noin 4000 kettua, joista pääosa on bluefrosteja. Niitä Rönnlöv hoitaa yhdessä bosnialaisen työntekijänsä Muamel Husicin kanssa.
1980-luvulla alkanut keinosiemennys muutti markkinat
Rönnlöv alkoi käyttää keinosiemennystä vuonna 1984. Sen käyttöönotto merkitsi alalle huimia kehitysmahdollisuuksia, koska silloin voitiin risteyttää muunnoksia ja ryhtyä jalostamaan uusia tyyppejä.
”Silloin minusta tuntui, ettei yksikään pentu muistuttanut toistaan”, Rönnlöv sanoo ja jatkaa, ”mutta se oli kiinnostavaa aikaa, sillä erikoisemmat siitoseläimet saattoivat olla hyvinkin kalliita – myös nahoista maksettiin joskus uskomattomia hintoja, mitä kuvaa hyvin se, kun saimme 1980-luvun puolivälissä rakennettua nahoitustilat tilalleni – vain 96 ketunnahan hinnalla”, Rönnlöv muistelee.
Huippuaika kääntyi kriisiksi
Vuonna 1985 alalla elettiin huippuaikaa, joka jo seuraavana vuonna alkoi kääntyä kriisiksi. Se iski päälle 1987, eikä yksikään alan yrittäjä säästynyt siltä.
Kun 1980-luvun alussa 200:n naarasketun tila oli kohtuullisen kokoinen turkistila, se ei ollut sitä enää vuosikymmenen lopussa – totutut ajatukset tuotannosta eivät enää riittäneet.
”Jos nykyisin hinnat ovat alhaalla, pystymme kuitenkin vaihtamaan nahat rahaksi. Kriisivuosina meidän kaikkien varastot olivat täysiä, emmekä pystyneet myymään mitään”, Rönnlöv kertoo vakavana.
Hopeakettu kehittyy edelleen
Rönnnlöv uskoo edelleen vahvasti hopeakettuihin, vaikka niiden kasvattajia on nykyisin aiempaa vähemmän. Pitkällä aikavälillä on kuitenkin tapahtunut paljon sellaista, mikä tukee hopeakettujen kasvatusta.
”Erittäin suuri edistysaskel otettiin erotettaessa minkkien ja kettujen rehut penikoimisaikana. Tuottajat kykenivät sen jälkeen antamaan eläimilleen juuri sellaista ravintoa, mikä sopii parhaiten kullekin eläinlajille – tämä on ollut hyvin merkittävää”, hän sanoo.
Myönteisenä asiana Rönnlöv pitää sitä, että Suomen turkiselinkeinon markkinointi- ja huutokauppayhtiö Saga Furs Oyj auttoi kymmenkunta vuotta sitten tuomaan Suomeen jalostustarkoituksiin norjalaisia hopeakettuja.
”Tämän ansiosta paranivat sekä pentutulos että karvan laatu. Nyt tuotantomme on paremmalla tasolla kuin Norjassa”, Rönnlöv sanoo ja jatkaa, ”lopultahan kyse on siitä, että kolme tärkeintä kokonaisuutta: jalostus, ruokinta ja eläimistä huolehtiminen toimivat yhdessä. Saamme Suomessa tuloksia aikaan hyvällä ja päämäärätietoisella työllä”.
Eläinten hoito keskittyy terveyteen ja hyvinvointiin
Kun eläinten terveys ja hyvinvointi ovat päivän keskusteluteemoja, ovat ne Rönnlöville rutiiniasioita.
”Olemme aina pitäneet huolta eläimistämme, tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut”, hän tokaisee.
Hopeaketuilla on harvemmin terveysongelmia. Vuosien kuluessa jalostus on karsinut pois niiden villeimmät luonteenpiirteet ja tehnyt niistä säyseämpiä. Suuremmat häkit, virikelelut ja makuuhyllyt ovat puolestaan parantaneet eläinten viihtyvyyttä.
Rönnlöv kertoo, että hänen tilansa on avoin kaikille, jotka ovat haluavat tulla tutustumaan niin tuotantotilaan kuin sen eläimiinkin.
”Meillä ei ole mitään salattavaa”, hän sanoo esitellessään bosnialaisen työtoverinsa kanssa hienosti hoidettua kettutilaa iltapäivän auringonpaisteessa.*
*Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan 2/2018 Turkistalous-lehdessä.