Varjotalot ovat pitkänomaisia katoksia, joiden keskikäytävän molemmilla puolilla on eläinten häkkirivit. Talot tarjoavat nimensä mukaisesti niissä kasvatettaville eläimille varjoisan suojan. Muista kotieläinsuojista poiketen niissä ei ole lämmitystä, sillä paksun talviturkin kasvattavat turkiseläimet eivät sitä kylmänäkään vuodenaikana tarvitse.

Minkkejä kasvatetaan myös kasvatushalleissa, joissa on rinnakkain useampi häkkirivi. Halleissa tilan tautisuojaus ja kulunvalvonta voidaan toteuttaa varjotaloja tehokkaammin, ja ympäristön lämpötilavaihtelut ovat avoimiin varjotaloihin verrattuna tasaisempia. Myös ympäristönsuojelunäkökohtien huomioiminen on järeille perustuksille rakennetussa suljetussa hallissa helpompaa kuin varjotaloissa. Yrittäjän kannalta hallin haittapuolena ovat varjotalorakentamista huomattavasti korkeammat kustannukset.

Turkiseläimien häkit

Turkiseläimet asuvat häkeissä. Niiden vähimmäismitat, pohjaverkon langan paksuus ja laatu sekä muut erityisvaatimukset on määritelty turkiseläinasetuksessa.

Minkeillä on ympärivuotinen, kuivitettu pesäkoppi. Kettu- ja suomensupinaaraille pesäkopit annetaan penikointiajan lähestyessä. Pesäkopit pestään ja varastoidaan pentujen vierotuksen jälkeen odottamaan seuraavaa penikointikautta. Mikäli ketuilla ja supeilla olisi käytössä ympärivuotiset pesäkopit, käyttäisivät eläimet niitä lähinnä käymälöinään. Se aiheuttaisi merkittäviä hygieniaongelmia eläintiloihin.

Turkiseläinten häkeissä on verkkopohja, jonka läpi ulosteet ja virtsa tippuvat häkkirivistön alla olevalle lanta-alustalle. 1900-luvun alussa elämiä kasvatettiin maapohjaisissa häkeissä. Tästä kuitenkin luovuttiin, sillä verkkopohja pysyy kuivana ja puhtaana ja eläimet sen johdosta terveempinä kuin maapohjakasvatuksessa.

Erityisesti ketut käyttävät pesäkoppien katon lisäksi häkeissä olevia makuuhyllyjä tarkkailupaikkoinaan. Varsin pienetkin pennut pääsevät kiipeämään hyllylle käyttämällä häkin verkkoseinää ”tikapuina”.

Monella minkkitilalla on käytössä niin sanottuja kiipeilyhäkkejä, joissa eläimet pääsevät liikkumaan kahden osittain päällekkäin olevan häkin välillä.

Minkkien pesäkopeissa käytettävä kuivike vaihtelee vuodenaikojen, tuotantokausien ja eri minkkitilojen välillä. Kuivike on tärkeä eläinten puhtauden ja pesäkopin lämmönsäätelyn kannalta. Sillä on minkeille myös tärkeä virikearvo. Jotkut minkit paneutuvat huolella pesäkoppien kuivikkeiden muokkaamiseen mieleisekseen, kun taas toiset eivät juurikaan kanna kuivikkeita ulos pesästä.

Suomensupien pesäkopeissa käytetään kuivikkeina olkea tai heinää, ja sitä levitetään häkkien päälle erityisesti syyskaudella. Sieltä supit vetävät korsia ja saavat tarpeellista kuitulisää tavanomaisen rehun lisukkeeksi.

Kettujen ja suomensupien häkeissä on virikkeinä purukapuloita, jotka voivat olla puuta tai luuta. Erityisesti maitohampaitaan vaihtavat pennut järsivät näitä mielellään, ja myös aikuiset eläimet pureskelevat niitä vaihtelevasti.