TÄLTÄ SIVULTA LÖYDÄT:
HYVINVOIVA ELÄIN TUOTTAA PARHAITEN
Jos eläin kuitenkin sairastuu tai vahingoittuu, eläimen on saatava hoitoa viipymättä. Kasvattaja hoitaa ja lääkitsee eläimiä eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Jos eläin ei hoidosta huolimatta parane, se lopetetaan. Jossain tapauksissa lopetus on eläimelle armeliaampaa kuin pitkittyvä hoito.
Suurella turkistilalla, tuhansien eläinten joukossa ei ole tavatonta nähdä sairastuneita tai vahingoittuneita eläimiä. Tämän vuoksi hoitoa tarvitsevien eläimien aikainen havaitseminen ja oikean hoidon aloittaminen kuuluvat turkiseläinkasvattajan arkirutiineihin ja ammattitaitoon.
Elinkeinon palveluksessa työskentelee kaksi eläinlääkäriä. Heidän tehtävänään on turkiseläinten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, taudintorjuntasuunnitelmien laadinta, tautiselvitykset ja sairaiden eläinten hoito sekä tuottajien neuvonta. Omilla eläinlääkäriresursseilla halutaan turvata eläinterveydenhuolto ja eläinlääkäripalveluiden saatavuus.
MISTÄ TIETÄÄ MILLOIN ELÄIN VOI HYVIN?
Eläimen hyvinvoinnin arvioimiseen tarvitaan tietoa, ammattitaitoa ja kokemusta. Paras hyvinvoinnin asiantuntija on se henkilö, joka hoitaa eläintä päivittäin.
Hoitaja tarkkailee omia eläimiään ja tekee huomioita niiden poikkeavasta käyttäytymisestä, veden ja rehun kulutuksesta, ruokahalusta, kasvusta ja tuotoksesta. Tätä täydentävät silloin tällöin tehtävät fysiologiset mittaukset. Järjestelmällinen päivittäinen seuranta on tärkeää.
Ihmisen kaltainen kohtelu ei ole eläimelle tärkeää. Kaikki eläimet eivät edes tykkää ihmisen läheisyydestä, mutta eläimen on totuttava ihmiseen hoitajanaan. Erityisesti pitkäikäisillä tuotantoeläimillä hoitajasuhde on tärkeä, se tuottaa hedelmää.
Eläimiä kasvattavasta ihmisestä huolehtiminen on myös eläimen hyvinvoinnista huolehtimista. Tätä käsitystä tukevat myös Ruokaviraston tekemät huomiot eläinsuojelurikkeistä: niiden taustalla on useimmiten tuottajan huono fyysinen, henkinen tai taloudellinen vointi.
Eläinten hyvinvoinnin nimissä aiheutetaan toisinaan jopa kärsimystä sekä ihmiselle että heidän eläimilleen. Tuottajien mustamaalaaminen ”eläinrääkkääjiksi” ja tuotantoeläinelinkeinon oikeutuksen jatkuva kyseenalaistaminen on raskas painolasti tuottajille.